Onko rakkaus tosiaan sitä että sen tapahtuessa luovutaan kaikista haaveista ja toiveista omaa elämää kohtaan ja muutetaan vaikka inarijärvelle leipomaan pullaa ja synnyttämään lapsia.
Myönnetään, itsekkin tietynlaisien omaa tahtoani hämärtävien tunteiden vallassa olen tehnyt harkitsemattomia tekoja. Olen muuttanut yhteiseen ruokakuntaan puoliksi tuntemattoman mieshenkilön kanssa ja alkanut uskotella itselleni, että perhe-elämä parikymppisenä on sitä mitä voin ikinä vaan haluta. Nyt naurattaa.
Tämä kaikki sen kustannuksella että olen lähes koko pienen ikäni ajatellut itseni sivistämisen ja maailmanymmärryksen kartuttamisen olevan elämäni tavoite.
Uskoakseni liian moni nainen elää miehelle tai poikaystävälleen, liian moni ajattelee, että kun joku yhteiskunnasssa on päättänyt parisuhteen olevan kaikkien pyrkimyksien viimeisin kohde ja kliseistä kliseisin onnen tyyni satama on se hänenkin tärkein tavoite. Tässä kohtaa mielestäni unohtuu että elämme 2000-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti